Koko viikko on mennyt koirien kannalta laiskasti. Olen ollut puolikuntoinen ja silti raahautunut töihin, eikä sen jälkeen ole oikein enään jaksanut remmilenkkiä kummempaa. Tänään sitten katkaistiin tylsä viikko ja mentiin aamutreeneihimme Willan kanssa Nokialle. Hanna oli tehnyt mukavan ratapätkän, josta löytyi mm.takaakiertoja ja välistävetoja. Willa paineli radan vauhdikkaasti ja lähes tyylipuhtaasti heti alkuun. Ainoastaan ohjaajalla oli hieman hankaluuksia yllättäen jälleen peruuttamisensa kanssa. Takaperin juoksu on meidän heikoimpia lenkkejä-tai siis mun. Kun se saatiin kuntoon sujui välistä vedotkin hienosti. Luovutin Willan ohjauksen lopussa Hannalle, joka kokeili neidin kanssa yhteistyötä radalla. Hienostihan ne kulkivat. Willalla ei selvästikään ollut mitään hankaluuksia toimia toisen ohjaajan kanssa:)
Wäinö raukka on selkeästi masentunut muutaman päivän tekemättömyydestään. Liekö osansa myös sillä, että unohdin koiran ulos yksi ilta katellessani Greyn anatomiaa. Wäinö värjötteli useamman kymmenen minuutin ajan takapihalla, ennen kuin tajusin sen sisälle päästää. Pääsi koiruus sitten viereeni peiton alle lämmittelemään ja sympatiaa saadessaan muisti esittää säälittävää otusta. Wäinö nimittäin valitti vinkuen "voi mulla on niiiin kurjaaaa.." Samanlainenhan se on jos sattuu tikku menemään tassuun tai koira käy kastelemassa kylmällä ilmalla itseään lätäkössä. Silloin tosin valitus on usein kunnon huutoa ja ehtii itsekin hieman pelästymään, että mitä nyt tapahtui. Sympatian ja pienen silittelyn jälkeen ressukka sitten jatkaa menoaan häntä heiluen ja tyytyväisenä saamastaa huomiosta (unohtaen täysin mukamas kovat koittelemuksensa)!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti