keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Lauma pienenee

Iloista uutta vuotta 2011!!!

Pentuset jouluaattona


Ja sitten vielä joulutoivotuskuvat kaikista söpöläisistä:








Pentuja on enään kolme kotosalla. Nelsson ja Wilho matkasivat reippaina uusiin koteihinsa ja kuuleman mukaan hyvin on pienillä lähtenyt sujumaan:)


Kotosalla pyörivät ja riiviöivät enään Wii, Moona ja Wilho. Pikkuisen on meno rauhoittunut-kai uusi tilanne hämmentää niitäkin, kun sisaruksia on enään kolme. Willa ei ole pahemmin kaipaillut lapsukaisten perään. Sillä on nyt vielä kova työ pistää jäljellä olevia pentusia kuriin ja järjestykseen. Se myös hoitelee lapsiaan innokkaasti edelleen:)


Pennut painelevat kovaa kyytiä pihamaalla, vaikka osin joutuvatkin sukeltamaan lumikasoissa. Jalkapallolla leikitään jo kovasti! Pihalla ollaan harjoiteltu pillityksiä makupalojen kanssa ja se toimiikin nyt hienosti luoksetulo käskynä:)

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Joulunaikaa

Meillä on vietetty riehakasta joulunaikaa. Pennut ovat jo isoja reilu seitsenviikkoisia vipeltäjiä, jotka tömistävät vauhdilla eteenpäin laumassa, kuten Beethoven leffassa konsanaan... Ne nukkuvat yhä vähemmän ja vähemman, mikä tarkoittaa sitä, että kovaa menoa löytyy meiltä useita kertoja päivässä:) Sinäänsä ihan hyvä, että alkavat pikkuhiljaa muuttaa omiin koteihinsa, että edes hieman meno rauhoittuu. Mutta veikkaan , että kovin ollaan täällä haikeina ja varmasti itkeä pirautetaaan, kun pentuset lähtevät maailmalle.

Tänään kävi Minna testaamassa pennut. Testi tehtiin makuuhuoneessamme, jossa pennut eivät olleet päässeet vielä vipeltämään. Yksikään pennuista ei kuitenkaan uutta paikkaa juuri ihmetellyt. Vähän osa tutkiskeli nurkkia, mutta kiinnostavampaa oli uusi ihminen eli Minna. Testissä tutkailtiin pentujen käyttäytymistä sylissä, rohkeutta, kontaktia ihmiseen, taistelutahtoa, noutamista, koulutettavuutta, alistumista, palautumista, ääniherkkyyttä, kivun sietokykyä, pöytäkäyttäytymistä, toimintakykyä ja laumaviettiä. Kaikki pennut selvisivät testistä oikein hienosti. Koko porukka oli rohkeita, toimintakykyisiä ja taistelutahtoisia tollerinalkuja. Eroja oli lähinnä palautumisen nopeudessa. Suurin osa palautui nopeasti ja osa jopa välittömästi häntäänsä ylhäällä pitäen. Yleisneuvona koko pentueelle, että ehdottomasti harrastaviin koteihin ja mieluiten jonkinlaista koirakokemusta omaaviin perheisiin. Olin tyytyväinen, että oma käsitykseni pentujen eroista ja luonteista vastasi aika hyvin pentutestin antamaa tulosta. Testihän ei sinäänsä kerro koirasta, muuta kuin sen tän hetkisestä tilanteesta, mutta antaa eväitä uusiin koteihin koiransa kanssa toimimisesta ja kouluttamisesta. Tarkoitus on laittaa videot Niksun kuvakansioon jossain vaiheessa ja halukkaat saavat multa kysymällä linkin sinne.

Ensiviikolla Nelsson (Työvoitto) muuttaa Espooseen, Wilho (Täystuho) löytää kotinsa Turusta, Wiljo (Tottakai) matkustaa kotiin Kotkaan ja Mona (Tulikettu) ihastuttaa Lempääläläisiä. Pikkuinen Wii (Tättähäärä) sijoituskotien peruuntumisien takia jää jatkamaan kujeitaan meille Julkujärvelle<3

tiistai 21. joulukuuta 2010

Hiano boksi

Lupailin kiinnostuneille linkittää tänne uuden hienon autoboksimme hankintapaikan. Meiän boksi on siis iso kahden koiran häkki, mutta yhden koiran bokseja löytyy myös monta kokoa :) Myyjällä on ainakin joitain kokoja näyttää.
Eli http://fininout.com/fi/tuonti

Käykää ihastelemassa:)

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kuvia olkaa hyvät!

TUPLAVEEN TÄTTÄHÄÄRÄ


TUPLAVEEN TÄYSTUHO






TUPLAVEEN TOTTAKAI






TUPLAVEEN TULIKETTU





TUPLAVEEN TYÖVOITTO






Pentujen tohinoita



















Meillä treenataan jo metallinoutoa...;)



perjantai 17. joulukuuta 2010

Kuusiviikkoiset eläinlääkärin tarkastamat pennelit

Hiukan on tahti kiristynyt pentujen kanssa eli aika kuluu kuin siivillä. Siksi siis ei kuvia ole ehtinyt välissä päivittelemään. Pennut juoksentelevät, leikkivät ja nyt ulkoilevatkin enemmän kuin aikaisemmin. Pissakakkashow alkaa myös olla jo aikamoista! Onneksi paukkupakkaset hieman hellittivät ja nyt voi päästää niitä jo uloskin tarpeilleen. Ulkoiltu on myös kaulapannan ja remmin kanssa, vaikka silloin keskityttiin lähinnä kutisevaan kaulapantaan...

Viimeviikonloppuna pennut tutustuivat ensimmäistä kertaa Herra Varikseen. Kaikilla riitti kiinnostusta lintua kohtaan ja innokkaimmat alkoivatkin välittömästi höyhentää uutta aarretta. Riistaviettisiä pikkukakaroita:)

Torstaina kävimme ensimmäisellä autoreissulla eläinlääkärissä. Siellä pentuset tarkastettiin ja mikrosirutettiin. Oikein hyvässä kunnossa olivat kaikki! Eläinlääkärin mukaan hieno, tasainen pentue:) Mikrosirutuksessa muutama pentu pisti kovasti hanttiin, mutta huudoista ja pyristelyistä huolimatta kaikki saatiin sirutettua. Tottakailla eläinlääkärin mukaan toinen palli ei ollut vielä laskeutunut, mutta uskoi sen tapahtuvan lähiaikoina. KätilöLeena tänään opasti miten tutkia niitä uroksilta, joten voin nyt itekin tarkkailla tilannetta.

Kaikki pennunottajat ovat käyneet tutustumassa pentuihin ja osa useammankin kerran jo. Ensimmäiset pennut matkaavat koteihin heti joulun jälkeen, kun pennut on pentutestattu. Kasvattajana olen tosi iloinen, että innokkaat pennunottajat ovat tehneet kovasti suunnitelmia pennun sosialistamisen ja kasvattamisen varalle. Osa pennuista on jo ilmoitettu ns. pentujen leikkikouluihin:)

perjantai 10. joulukuuta 2010

Pentuset ovat täyttäneet 5 viikkoa!

Päivittelen tähän hieman kuulumisia. Kuvia tulee myöhemmin, kun niitä keretään napsia. Nyt on ollut niin hässäkkää taas muutama päivä...
Willa rassukka tuossa yrittää kaikin puolin pitää itseään pystyssä, vaikka jalat meinaavat karata alta. Syynä on se, että se on muutama tunti sitten vironnut rauhoituksesta. Pennut ovat terävillä naskalikalustollaan ja kynsillään saaneet emänsä tissien alueen haavoille. Keskiviikkoiltana huomasin, että yksi haavoista oli jälleen auennut ja tällä kertaa revennyt isommaksi. Se oli sentin pituinen vekki, joka oli ihan kuin veitsellä leikattu auki. Eilisen päivän oon putsaillut ja teippaillut sitä sekä imettänyt pentuja vain muutama kerrallaan valvotusti, etteivät revi haavaa. Illalla huomasin, että haavasta tulee ulos myös maitoa eli se on kudoksessa asti ja haava ei pysy kuivana. Aamupäiväksi saatiin aika eläinlääkärille, jossa se päädyttiin tikkaamaan kiinni rauhoituksessa. Antibiootti kuuri saatiin mukaan myös. Nyt pitäisi yrittää pitää pennut pois haava-alueelta ja pikkuhiljaa vierottaa muutenkin syömisestä. Nehän kyllä syövät jo hyvin lisäruokaa ja maitoa ovat tissutelleet enään n.2-3krt vuorokaudessa. Mutta vaikka eilenkin yritin varjella Willaa imettämiseltä erilaisilla housu-paita-riepu yhdistelmillä niin löysivät ne tiensä emän tisseilla pienistäkin lahjeraoista... Willa on nyt myös innostunut pentujen kanssa niin leikkimään, että erottaminen pennuista niiden juoksennellessa ympäri huushollia on sydäntäsärkevää! Willa itkee vauvojensa perään ja vauvat Willaa etsiessään. Toivottavasti saisin hyvän suojapanssarin kehiteltyä, että saadaan äippä jatkamaan leikkejään pentujen kanssa.

Pennut ovat voineet oikein hyvin. Ne ovat mahdottomia riiviöitä jo nyt!:) Kaikki mihin tassuiksi tai hampaiksi päästään tutkitaan ja testataan varmasti! Yksi uroksista pitää välillä korvia vihlovaa ulvontaa, kun tylsistyy olemaan sisaruksiensa kanssa aitauksessa. Olen yrittänyt pitää silti selvänä, ettei se ulvomisen takia pääse aitauksesta tai saa extra huomiota. Tänä aamuna kesti n. 20minuuttia enne kuin poika hiljeni. Silti sillä riitti senkin jälkeen energiaa, kun vihdoin pääsi juoksentelemaan.
Tänään olisi tarkoitus alkaa totutella pantoihin. Hankin jokaiselle oman harjoittelukaulapannan, jonka saavat sitten mukaansa uusiin koteihinkin. Harmittavasti nyt on luvattu kovempia pakkasia, mutta toivotaan että päästään silti hieman harjoittelemaan lähiaikoina ulkoilua.
Pentujen tulevat perheet ovat käyneet katselemassa niitä ja suurinosa käy useammankin kerran nyt ennen joulua. Nova isukki kävi myös viikko sitten nuuskimassa lapsiaan:)

torstai 2. joulukuuta 2010

Riiviövaroitus!


Pennuista on paljastunut nyt 4 viikkoisina aikamoisia riiviöitä! Ne käyttävät naskaleitaan kaikkeen ja mahdollisimman kovaa purren. Toisiaan ne kurmuuttavat jo aika kovaa. Ympäri asuntoa juostaan jo kovaa vauhtia, eikä menoa haittaa vaikka välillä tasapaino heittääkin kuperkeikkaa.

Alkuviikosta muutin pennut lootasta isompaan aitaukseen. Nyt ne pääsevät siis pentulootasta jaloittelemaan aidatulle alueelle ja opettelevat pissimään sanomalehdille. Kovasti olivat innoissaa isommasta liikkuma-alueesta ja aloittivat heti juoksuharjoitukset aitauksen päästä toiseen. Lisäruokaa annetaan nyt kaksi kertaa päivässä ja se maistuu pentusille todella hyvin.


Sorsan siipin pääsivät tutustumaan eilen. Kaikilla riitti mielenkiintoa uuteen aarteeseen. Siipeä nuoltiin, maisteltiin ja osa kantoi jo ylpeänä häntä ylhäällä siipiaarretta.


Kaikki pennut tutkimusretkellä:)






Jos äiti sattuu kävelemään ohi niin pennut hyökkääät samantien baarin antimille...



Sisko kurittaa veljeään



Kunnon leikkikahakka


Siskokset




Pennut pääsivät tutustumaan sorsan siipiin:



Muutama innostui jo kantamaan aarretta











Työvoitto



Tättähäärä



Täystuho



Työvoitto



Tulikettu



Tottakai