sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Aurinkoinen viikonloppu

Ihana keväinen ja aurinkoinen viikonloppu:) Koirien kanssa oon tehnyt pitkiä metsälenkkejä ja nauttinut välillä auringosta kannon päällä istuskellen. Ihanaa. Alle lisäilin muutaman kuvan Willasta, kun tänään metsälenkin yhteydessä otin vähän damitreeniä. Markkeeraukset sujuivat hienosti, palautukset olivat nopeita ja suoria (polku myös ehkä auttoi asiaa;). Lopuksi tein motivoidun kolmen damin hakuruudun (enempää ei ollut mukana) ja haetutin Willalla kaikki. Ekan damin löydettyään neiti meinasi alkaa ahneeksi ja etsiä samaan syssyyn toistakin, mutta pieni ärähdys palautti maanpinnalle. Damit löytyivät hienosti, vaikka intoa oli pikku koiraan ehtinyt kertyä ehkä vähän liikaa. Harmittaa vaan Wäiön puolesta, kun se joutuu lenkkillä tehdyissä damitreeneissä kiihkoilemaan vähän matkan päässä. Omistaja, kun on mukamas niin laiska, ettei jaksa erikseen lähteä koiria lenkittämään ja treenaamaan metsään.

Perjantaina kävin Willan kanssa hetken mielijohteesta pyörähtämässä Tamskin möllikisoissa navetalla. Yksi kisaavien rata takkuiltiin. Ajoittain hyviä pätkiä, mutta pitkillä esteväleillä turhaa kiemurtelua. Keppien aloitus ei onnistunut myöskään ekalla kerralla. Viikon päästä kisaamaan.

Eilen koirat saivat nautiskella, kun Reetta kävi niitä täällä kotona hieromassa. Wäinö tiesi jo heti Reetan tullessa mitä tapahtuu ja pisti itsensä viltin päälle pötköttämään, "että minä olen jo tässä valmiina". Molemmilta löytyi suunnilleen samasta kohtaa pienet jumipaikat, joita hierottiin auki.

Nyt muuten kävin vinkin saatuani asetuksissa muuttamassa niin, että blogiamme pääsee ilman tunnuksia kommentoimaan. Eli olkaa hyvät:)





Ei kommentteja: