perjantai 13. helmikuuta 2009

Wäinöstä Pirkanmaan aginuusku 2008

Pärähtipä viimevuodelta Wäinölle titteliksi Pirkannuuskujen aginoutaja. Sain tänään soiton asiasta ja kutsun tulla noutamaan kiertopysti kotiin vuodeksi:) Hieno kunnia meitin agiliitäjälle.

Agia ollaan treenattu tällä viikolla hieman laiskasti. Sen sijaan olemme keskittyneet metsissä kirmailuun Jade ja Ihq tyttöjen kera. Torstain treeneissä treenattiin Willan kanssa hieman keppikulmia. Edelleen ne jännittävät mua, koska otan paineita kepeistä viimeaikaisten ongelmien takia. Willa aistii asian ja jännäilee myös. Tarvitsi vaan muistaa kehua, kehua ja innostaa..
Wäinön kanssa kepiteltiin myös. Avokulma tuntui erityisen hankalalta eli sitä olisi hyvä treenailla vastedeskin. Sen sijaan poitsu kesti oikein hyvin, kun jätin kahden hypyn taa ja otin hypyt omalla liikkeellä häiriköiden(liikuin ja häsäsin hieman käsien kanssa). Rimoja ei tullut alas :) Hyviä harjoituksia.

torstai 5. helmikuuta 2009

Kidutusrataa

Tänään Hanna toteutti Jaakon suositteleman "kidutusradan" treeneissä. Eli 30 esteen rata, joka piti saada virheettä ja pysähtelemättä loppuun. Jos tuli jokin ohjausvirhe tai unohdus piti aloittaa alusta uudestaan. Radan tarkoitus oli lähinnä ohjaajan keskittyminen ja yrittäminen pitkällä ratapätkällä luovuttamatta. Eli rataa ei saanut ruveta pätkimään vaan piti pitää yritys kasassa loppuun saakka. Vaikeaa!

Olin tällä kertaa treeneissä Wäinön kanssa, jonka edellisen päivän treenit jäivät väliin. Harjoitus oli mielestäni parempi tehäkin Wäinön kanssa, kun Willan tarvitsisi nyt saada paljon onnistuneita suorituksia itseluottamuksen ja motivaation nostamiseksi. Osasin valmiiksi jo odottaa, että ite sössisin harjoituksessa monta kertaa ja menisi uusimiseksi.

Yllättävän hyvin harjoitus kuitenkin sujui. Lopulta taidettiin tehdä ilman unohduksia ja virheitä jo kolmannella kertaa. Wäinön ohjaaminen tuntui aika kevyeltä tällä kertaa. Tekniikat on aikas hyvin hallussa ja turhaa käskytystä ei tarvita. Kun vaan ite MUISTAA radan ja käyttää vartaloaan oikein!!! Mutta tosi hieno oli Wäinö!

Lopuksi pistettiin koirapakka sekaisin. Minichihun ohjaaja Johanna pääsi liitelemään Wäinön kanssa ja minä sain mini Welsh Corgi-Jorman. Johannalta sujui todella hienosti maxikoirankin ohjaaminen. Hienosti menivät:) Jormaa oli mukava ohjata. Tosi kova vauhti ukkelilla on, joten oikein kiva mennä sen kanssa. Tosin loppuradan juokseminen meni nauramalla, kun hajotimme lähes jokaisen esteen alas. Hauskaa oli. Tosi kivat treenit. Treenien tunnelmaa nosti myös Johannan leipoma herkullinen kakku. Chihu Ilja oli noussut viikonloppuna upeasti kolmosiin! Onnea!:)

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Onnea MAX 15 vuotta!!!

Paljon onnea rakastettu ja arvonsa tunteva vanhaherramme! Onnittelut vielä mahdollisesti elossa oleville sisaruksille! Ja kiitos kasvattajalle tästä sydämet valloittavasta persoonasta! Tänään juhlitaan:)
















perjantai 30. tammikuuta 2009

Satkun:) treenit

Tänään pyörittiin molempien koirien voimin Jaakon treeneissä. Todellakin pyörittiin! Radalle ei ollut sijoiteltu kovinkaan monta estettä, mutta niitä suoritettiin eri kohdissa jopa neljään kertaa. Siitä johtuen rata tuntui pyörimiseltä ja siis todella hankalalta muistaa. Ja eipä tämä "yksi maailman huonomuistisimmista ihmisistä" oppinut oikeaa rataa, vaikka pääsikin kahden koiran kanssa sinne pyörimään. Noloa. Huolimatta ohjaajan muistivaikeuksista itse rata oli kuitenkin sopivan kinkkinen ja siinä tuli paljon hiottavia kohtia.

Wäinämöisen kanssa pyörittiin ensin. Vaikea keppilähestyminen sujui taiturilta hienosti. Ohjaaja vaan unohti taas hypyillä perusasioita, kuten kahden käden käyttö valssissa. Koiruus taituroi rataa siinä vauhdissa, kun ohjaaja sai vaan ohjauksensa reilaan. Hieno Wäpä! Postitiivista palautetta sain rutkasti teknisestä ohjaamisesta. Se menee kuulemma sairaan hyvin (uskoako ihan täysin?) :) Mutta tuppaan etenemään pätkä kerrallaan radalla. Etenen sen verran, kun tuntuu hyvältä ja kaikki menee nappiin, mutta luovutan kinkkisessä paikassa ja viskaan lelun koiralle, kuin palkatakseni sen. Niin totta. Heti, kun joutuu ponnistelemaan liikaa tulee luovutettua. (Johtuuko peruslaiskasta luonteestani?) Läksyksi tuli siis treenata pitkää rataa niin, että suoritamme sen kerralla. Jos tulee virhe niin uudelleen alusta asti. Ja lisää yritystä ja täysillä puurtamista. Täytyy antaa kaikkensa. Juosta.

Willan kanssa jännitin keppejä kovasti alkuun. Ne sujuivat yllätykseksi joka kerralla täysin oikein. Jaakko neuvoi kannustamaan hyvin sujuneesta aloituksesta, että koiruus saa varmuutta suoritukseen. Muuten sama neuvo, kun Raunoltakin- muista kannustaa koko radan ajan koiran menoa. Ite harmittelin kovasti Willan laamailua. Se tuntui kovin laiskalta juoksemaan, eikä edennyt kovaa kyytiä niinkuin aikaisemmin. En tiiä johtuuko se epävarmuudesta, motivaatiosta vaiko ylimääräisestä kilosta. Jaakko kokeili Willaa kyljistä ja sanoi sen mitä itekin oon jo jonkin aikaa mietiskellyt. Eli pikkuisen on ylimääräistä kertynyt. Pieni laihis tekisi vauhdille varmasti terää. Aattelin kuitenkin hieman sitä laihista vielä säästellä, jos ilmoitan neidin KV-näyttelyyn maaliskuussa. Sen jälkeen voisi urheilija kuurin aloittaa. Itsekin voisi tuota kuntoa korotaa ja omaa hampparikertymää hieman kuluttaa juoksemalla. Kun vain saisi tehtyä vahvan päätöksen siihen ryhtymisestä.

Paljon kaikenlaisia vinkkejä kertyi taas näistäkin treeneistä. Täytyykin taas katsastella videolta kertausta ja ottaa treeneihin vinkit mukaan. Ja oli treeni taas kerran täysin sen satkun arvoinen (oikeesti ei ihan niin paljon, mutta joku.. on pitänyt moraalisaarnaa harrastuksen kalleudesta), minkä siitä köyhdyin tai oikeastaan rikastuin. Mahtava juttu lisäksi on, että päästään jaakkoilemaan Nokialla vielä kahdesti tänä keväänä! Hieno homma! Kiitos Hanna ja tietty Turun koutsi, joka jaksaa tänne hurruutella.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Simpuran kepit!

Tasmskin mölleissä koluttiin tänään yhdet radat kumpaisenkin kanssa. Wäinö karkasi lähdöstä ja pääsin palauttamaan sen takaisin. Sen jälkeen rata oli ihan mukavaa menoa. Jaakotukset olisivat saaneet olla hiukan reippaampia. Lopussa yksi rima alas, kun kokeilin putken takaa ohjaamista viimeisille hypyille. Hätäilin liikaa kääntymistä ja rima tuli mukaan. Muuten great rata:)

Sitten meidän lilla Willa.. Pikku höpsöilijän kanssa meillä on todellinen lukkiutuma kepeillä. Juuri kun keinusta päästiin eteenpäin.. Kepit eivät suju-kertakaikkiaan! Treeneissä ei ongelma juuri näy, mutta kun on painostava tilanne ni neiti aloittaa käsittämättömän hölkkäilyn ties mistä välistä, haahuilun, maan haistelun.. Tänään se oli viimeksi mainittua, taisipa pistellä mukamas maasta löytyneitä makupaloja (=roskiakin) mennessään. Voi meitä. Millähän sitä lähtisi lukitusta purkamaan? Kepit pitäisi saada taas extrahypersuper mukavaksi esteeksi kisatilanteessakin.

Huomisen treeneihin lähetettiin toivomus twistaamisesta ja jaakotuksista. Täytyy varautua perjantain pyörityksiin:)

Tampesterin agitollerikanta laajenee koko ajan:) Mölleissä liitelivät hienosti maxitollerit Minni ja Eppu, jotka raivaavat teitään vauhdikkaasti kohti kolmosia. Medeissä mölleili ihka ihana pikku Rooa, johon varmasti törmätään virallisissakin vielä!

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Damit esiin

Tänään kaivoin damit mukaan Pirkkalaan mennessämme. Willan kanssa ei olla noutoharjoituksia taippareiden jälkeen tehty varmaankaan kuin kerran. Korkea aika oli siis saada palauteltua noutoasioita plikan muistiin. Tein pellon reunassa olevaan pikku metsikköön helpon haun. Lunta oli niin paljon, että oli pakko kaivaa dameille hieman näkyvämpi paikka esiin, että harjoitus näin ekalla kertaa varmasti onnistuisi. Haetutin Willalla kolme damia, joista yksi oli siipidami. Damit löytyivät nopeasti ja palautuivat hienosti. Siipidami tosin kiinnosti niin paljon, että sitä olisi mielellään jäänyt tutkimaan enemmän ennen luovutusta, mutta komennuksella sekin palautui. Nyt voisikin laittaa mietintään lisää noutotreenailua lähipäivinä.

Eilen koiruudet saivat nauttia hieronnasta. Reetta kävi meillä kotona hieromassa koiria. Willalle kerta oli ensimmäinen ja hieman jännitin malttaisiko se rentoutua käsittelyn aikana. Kun ite oon sitä hieronut se kyllä makaa paikallaan kyljellään käskystä, mutta on selkeästi ollut varautunut. Ekan kymmenen minuutin jälkeen Willa alkoi nauttia olostaan ja silmat lupsuivat nautinnollisesti kiinni. Wäinökin päästeli tuttuja urahduksiaan ja rauhoittui hienosti Reetan käsittelyyn.

Tässä lumileikeistä napsitut otokset tänään Pirkkalassa.






perjantai 23. tammikuuta 2009

Lumen keskellä

Mahtavat lumikinokset ilmestyivät tänne viimeyönä. Koirat ovat aivan innoissaan lumessa pomppimisesta. Olihan sitä siis aikaisemminkin, mutta nyt ollaan ihan lumen keskellä. Jopa niin, että onnistuin jumiutumaan tänään kotipihaan auton kanssa!

Treenailtiin agilityä eilen Willan treenivuorolla Nokialla. Hanna pisti meitä kieppumaan muutamilla ratapätkillä. Poispäin käännöstä, jaakotuksia ja takaaleikkauksia lyhyellä matkalla. Haastavia kuvioita ohjaajalle, jonka piti muistaa ollla tarkalleen oikealla paikalla. Eihän se tietenkään muistanut. Söhläsin itte jokaisella pätkällä, mutta heti kun sain oman ohjauksen kuntoon onnistui pätkät koiraltakin hyvin. Kepitykset sujuivat tällä kertaa hienosti:)

Willan treenien jälkeen jäin vielä ottamaan treeniä hetkeksi Wäinön kanssa. Kääntymisiä treenattiin jälleen. Tehotreenit käännösten kanssa ovat selkeästi jo tuottaneet pientä satoa. Koiruus on selkeästi notkeampi ja nopeampi kääntyilemään. Samoin ohjaajakin osasi jo hieman paremmin miettiä miten ohjata ennakoiden niihin. Ja vaikka treenipätkissä oli tiukkoja mutkia pysyivät rimat hienosti kannattimissaan.

Iloisia uutisia on mahtunut muutamaan lähipäivään. Willan Ferra sisko pyöräytti 5 suloista pikkukettua maailmaan. Hurjasti onnea tuoreelle äidille ja laumalleen!
Eilen moottoritiellä kohtaamamme karannut kroati Nupo päätyi tänään turvallisesti takaisin kotiin:) Mahtava uutinen- uhkarohkea karkulainen aiheutti varmasti monille sydämentykytyksiä ja murehtimista.