maanantai 10. elokuuta 2009

Helteellä kisaamista Lempäälässä

Kuumat kista huhuhuh! Sain varmaan auringonpistoksen tai lämpöhalvauksen, koska kotona oli ihan taju kankaalla.. Vai jouhtuiko edellispäivän ja yön hääreissusta?..

Willa katkaisi kesän agikisataukonsa Lempäälässä ja yllätti mut täysin. Neiti olisi tekaissut ensimmäisen kolmosluokan nollansa heti ekassa startissa JOS ohjaaja olisi malttanut ohjata vielä sen viimeisen esteen! Eli hienoa nollaa tahkottiin radalta, josta ajattelin alunperin keräävämme hyllyjä roppakaupalla. Mahtavat kepitkin pikkukettu suoritti. Pussi ohjasi vikalta hypyltä ohi enkä radasta yllättyneenä ja nollaa ahmivana tajunnut ohjata rataa siis loppuun asti ja Willa tuli hypyn ohi. Onneksi leikkasi sen verran, että palasin suorittamaan hypyn ja saatiin hieno tulos 5vp.
Toinen rata ei ollut ihan niin hyvä, kuin ensimmäinen, mutta loppuun asti sekin tahkotttiin. Ennen keppejä oleva hyppy vei suoraan puomille ja jouduin käskyttämään todella tiukasti, että sain Willan oikealle esteelle. Käskytys nosti kierroksia ja herpaantunut neiti tuli toisesta keppivälistä suoraan ulos. Uudella innolla ja kepitys loppuun asti. Joku rima taisi kanssa tulla alas ja tulokseksi 10vp. Kaksi tulosta kuitenkin- mikä on superhieno juttu!

Wäinö jatkoi kontaktipossuiluaan.. Vitsit, kun mä alkukesästä ääneen julistin, kuinka varma mä oon Wäinön alastulokontakteista ja nyt homma on taas kääntynyt päälaelleen. Eli eka rata ihan hyvä. Tosin valitsin pisimmän tien kahdelle käännökselle mikä hukkasi aikaa. Muuten nopeaa ja kivaa menoa, mutta sitten se pirun alastulo puomilta. Eli tuloksena 5vp.
Toinen rata oli aikas katastroofi. Lähtö kuvioissa en käyttänyt hidastavaa käskyä ennen kakkosestettä, kun olin varma, että saan koiran kääntymään omalla sijoittumisella ja kropan suunnalla, mutta toisin kävi. Luki esteitä itse ja hyllytti heti kakkosesteen jälkeen. Pöh! Vedätin raivolla rataa ja samalla asenteella sain puomin alastulon tällä kertaa onnistumaan. Vedätys vaan poiki rimojen lentelyä ja pituudenkin viimeinen palikka jälleen kaatui. Kökköä.


Lopuksi muutama kuva agirodusta. Kiitokset kuvaaja Nikolle:)

Wäinö näyttää jo heinäkussa mallia miten puomi voidaan suorittaa koskematta ainakaan alastulokontaktiin...


Hurja keppityttömme:)






Ja sitten vielä vesipedot veneilyreissulta..




1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Joo, tarkoitus oli tulla kisamaan nyt tulevana viikonloppuna tampereelle, mutta missasin sitten ilmottautumisen, tuli Englannista kotia 2.8, ja siinä väsymyksen hässäkässä unohti ilmottautumisen kokonaan... no ainakin ollaan tulossa marraskuussa tollerimestaruuteen, ellei iitu aloita juoksujaan.