tiistai 21. helmikuuta 2012

Isku vasten kasvoja-Willa sairastui

Pitkästä aikaa päivitän blogia. Valitettavasti huomasin, että viimeiset kirjoitukset ovat aikas murheellista luettavaa ja varoituksena, että samalla linjalla jatkuu... On meille paljon hyviä asioita tapahtunut, mutta raksakiireiltä ne ovat jääneet kirjaamatta. Mm. Wäinö valittiin vuoden 2011 Agitolleriksi, Wäinölle myös piirimestaruusjoukkuehopeaa ja tollerimestaruussija 3 ja Tuplaveen pentue täytti 1v.. Lisäksi pääsimme muuttamaan omaan taloon Pirkkalaan, jonka pelloilla on tilaa juoksennella ja oma pieni agikenttä.

Mutta sitten niihin maailman pysäyttäviin surullisiin uutisiin. Willa sairastui viikonloppuna. Kaikki alkoi tavallisilla vatsapöpön kaltaisilla oireilla pe/la yönä- voimakasta oksentelua ja lämpöä. Sunnuntaina Willa ei enään oksentanut, mutta vaikutti väsyneeltä. Maanantaiaamuna heräsin siihen, että oksennusta oli taas tullut. Willan silmänvalkuiaset olivat myös oudon keltaiset.

Saatiin aamulla aika eläinlääkärille, joka huolestui keltaisuudesta heti. Willa otettiin sisään eläinlääkäriin ja siitä otettiin useita eri kokeita ja veriarvoja. Päivällä ell soitti kotiin, että tilanne on vakava. Willalla diagnosoitiin akuutti,vakava maksan toimintahäiriö. Sitä alettiin heti hoitaa nesteytyksellä, Clamovet ja Trikozol antibiooteilla ja glukoosilla. Lisäksi Willa sai pahoinvointilääkettä ja vähän kortisonia pistoksena.
Ell epäili, että kyseessä olisi joko tulehdusperäinen tai immunologinen hepatiitti.Ensin kokeillaan antibiootti ja nesteytyshoitoa päivittäin päiväsairaalassa (yöksi kotiin) ja maksan toimintaa tukevaa ruokaa. Jos maksaarvot eivät lähe laskemaan täytyy ottaa koepala maksasta. Ultrassa maksassa ei kyllä näkynyt mitään kasvaimia tms.

Illalla hain todella apaattisen ja väsyneen koiran kotiin. Yö meni herätessä muutaman tunnin välein juottamaan ja pissittämään Willaa. Tänään aamulla Willa oli kuitenkin pirteämpi. Pikkuketun häntä heilui ja sillä oli selvästi nälkä. Eläinlääkäriin menostakin se oli innoissaan. Itku pääsi kuitenkin kun sain aamun veriarvojen tulokset. Ei juurikaan muutosta parempaan.

20.2.2012 21.2.2012

ALKP 2000 (23-212) =2000
ALT (LAIMENNOKSENA)1354(10-100) >1042 (LAIMENNETTU EDELLEEN))
AST 203 (0-50) <271

Suluissa viitearvot normaalista. ALT ei saatu normaalisti näytteestä, vaan sitä piti laimentaa, jotta tulos saatiin edes aikaiseksi.

Nyt vaan odotellaan. Toivotaan ja rukoillaan, että pikkukettu näkisi mahdollisimman monta uutta päivää ja lähtisi paranemaan! Jos tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa niin ollaan lähtövalmiita helsinkiin. Meidän aina iloinen, kiltti pikkukoira paranethan kuntoon!<3

Ei kommentteja: