Pikkukettu löysi eilen metsälenkillä itsellen tärkeän tehtävän. Tein Wäinölle kepillä muistinoutoharjoituksen. Kateellinen pikkukettu palasi metsästä samannäköistä keppiä ylpeänä kantaen ja sitä esitellen. Koko metsätaipaleen ajan kettu sitä uutterasti kantoi ja piti varovasti nouto-otteessaan, ei pureskellut aarretaan ollenkaan.
Siinä vaiheessa, kun otan koirat kiinni luopuu Wäinö yleensä kepeistään ja muista löydöistään. Mutta ei meidän pikkukettu. Ylpeänä, häntä ja pää korkealla pystyssä se toteutti tehtäväänsä; kantoi aarretta kohti kotia kertaakaan sitä pudottamatta tai ympärille vilkuilematta. Wäinön yrittäessä hieman härnätä ottamalla kepin toisesta reunasta kiinni palautti kettu sen aisoihin yhdellä tiukalla murahduksella. Aarre on nyt kotipihassa ja ylpeä pikkukettu muistaa sen olemassaolon ensimmäiseksi joka kerta pihalle päästessään.
Pienestä syntyy ilo ihmisen arkiaamuun...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti