lauantai 5. toukokuuta 2012

Parasta A/A :ta :)

Pentueen tytöt ovat käyneet kuvattavana ja peilauksessa. Kennelliitosta tulokset tulivat hienosti A/A ja 0/0. Silmät ok. Mahtavaa!!! Wilho ja Nelsson ovat myös jo kuvattu, mutta tuloksia odotellaan vielä. Wiin kanssa ollaan oltu jo pari kertaa taipparikurssilla ja samalla kurssilla ollaan päästy myös seuraamaan Moona siskon työskentelyä. Moona oli ensimmäisestä kerrasta alkaen innostunut riistasta ja osoitti ensimmäisellä kerralla damihakuruutua tehdessä myös omaavansa taipumuksia. Toivottavasti saisin joku kerta kameran mukaan treeneihin. Wiin kanssa riistan kanssa on tehty töitä. Suhtautuminen on ollut aika flegmaattista- "äh taas noita.."- tyyliin. Viime kerralla kuitenkin saatiin jo innostusta enemmän. Kateustreenillä (vanhempi koira suoritti useita noutoja kuonon edessä) saatiin myös Wii noutamaan varista. Myös kantamistreeneissä onnistuttiin :) Toivottavasti se tästä lähtisi... Hakuruudussa ollan nyt törmätty siihen, että kauimmasia ei haetakaan. Yritän nyt kotitreeneissä tehdä jälkeä kauimmaisiin niin, että myös ne löytyisi ruudusta. Myös motivointihakua tehty. Agirintamalla yritetään hakea Wäinön kanssa sitä puuttuvaa tuplaa. Katotaan miten käy Sm-kisojen kanssa tänä vuonna. Jotenkin en jaksa nyt stressata- tulee tai ei. Meille on laumaan muuttanut Tyrnäväläisiä maatiaiskanoja. Tänään kotiutui myös koirien värikirjoon sopiva kukko:) Koirat ovat kovin innostuneita uusista jäsenistä, kukin omalla tavallaan. Willa ja Wii on sitä mieltä, että kiva kun kasvatetaan kotona paisteja, Wäinö taas heiluttaa häntää ja ihastelee isällisesti söpöjä pikkueläimiä:)

1 kommentti:

mipe kirjoitti...

Bloggeriin on tullu joku uudisyus enkä saa rivinvälejä mistään. Onko neuvoja?